maanantai 22. tammikuuta 2007

Kynttilänvalossa kirjoitettua

Sähköyhtiöni muisti minua tänään tasauslaskullaan. Itse energian ostan muualta, mutta sähkönjakelussa Tampereen sähkölaitoksella on monopoli tällä alueella. Vuosikulutukseni ei sinänsä yllättänyt minua, mutta edelleen ihmettelen mikä on se laite asunnossani, joka imee sähköä noin tuplamäärän normiin verrattuna.

E.ON kertoo sivuillaan suuntaa antavia esimerkkejä vuosikulutuksesta. Yksiön kokoisen kartanoni pitäisi heidän listansa mukaan kuluttaa keskimäärin 900 kWh vuoden aikana. Edellisen vuoden aikana asuntoni on kuitenkin salamoinut sähköä hulppean 1920 kWh verran. En ymmärrä.

Tietokone syö sähköä, kyllä. Koneeni ei kuitenkaan ole päällä ympärivuorokautisesti, sammutan myös näytön usein kun en koneella tee mitään hetkeen. Jääkaappini on vasta puolitoista vuotta vanha ja A-energialuokkaa. Minulla ei ole pakastinta. Hellaa käytän ehkä kolme tai neljä kertaa viikossa, uunia harvemmin. Lamppuina minulla on usein päällä kaksi tavallista 40W hehkulamppua. Pesukoneeni on vain muutaman vuoden ikäinen ja myöskin A-energialuokkaa. Jostakin tuota kallisarvoista sähköä kuitenkin nyt valuu harakoille.

Pitänee hankkia jonkinlainen pistorasiaan asennettava kulutusmittari, jolla voisi tarkkailla kunkin laitteen virrankulutusta ja näin paikantaa virtasyöpön. Toisekseen sähkönkulutus lähtee ensisijaisesti omista valinnoista. Syytä olisi ehkä nukkumaanmennessä lukea kirjaa sen 40W lampun valossa ennen kuin katsoa televisiota. Viimeaikoina olen jo tottunut katkaisemaan pelikonsolin virrat pääkytkimestä ja ottamaan puhelimen laturin pois seinästä heti kun akku on latautunut. Vielä pitää nipistää jostakin, kun vain tietäisi mistä.

Vinkkejä hyvään sähkölaskunhillintään otetaan vastaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti