lauantai 13. tammikuuta 2007

Kokemuksia Linuxista

Päätin monen vuoden tauon jälkeen antaa vihdoin Linux -käyttöjärjestelmälle mahdollisuuden Joulukuun alussa. Pitkään asiaa ystäviltäni ja Googlelta tiedusteltuani päädyin asentamaan koneelleni Ubuntu -nimeä kantavan jakelupaketin (distro). Ubuntu näytti hienolta, tuntui hyvältä, oli helppo asentaa ja sisälsi mm. Open Office toimistosovelluspaketin jo itsessään.

Ongelmaksi muodostui äkkiä kaupallisten sovellusohjelmien puute. Pari ensimmäistä päivää meni hihkuessa Linuxin käytettävyyttä, mutta sitten iski tunne siitä, että mitä tekee käytettävyydellä jollei ole mitään mitä käyttää. Yritin ahkerasti etsiä Adobe Photoshopille korvaajaa ja ilmeisesti GIMP on edelleen ainoa alan ohjelmisto Linux -maailmassa. Sääli, sillä GIMP itketti ja nauratti edelleen yhtä paljon kuin aikoinaan RedHatin mukanakin. Kahdeksassa vuodessa luulisi tapahtuvan tuotekehitystä, mutta ilmeisesti ei.

3D mallinnusohjelmia löytyy kyllä Linuxille, mutta useat niistä ovat varsin kryptisiä tai "innovatiivisilla" käyttöliittymillä varustettuja. Tämän kynnyksen lisäksi näiden ohjelmien käyttäjä ei paikallisesta kirjastosta löydä mitään kaikenkattavaa opasta. Positiivisena yllätyksenä sen sijaan koin Inkscape -vektoripiirto-ohjelman. Tämä ohjelma istui ennen Macromedia Freehandia käyttäneisiin käsiini varsin mainiosti, joskin parannettavaa löytyy esim. layereiden hallinnassa.

Lopputuloksena päädyin vaihtamaan takaisin Windows XP:hen, sillä kolmen viikon käyttöjakson aikana Ubuntu kaatui yhtä monta kertaa kuin XP viimeisen vuoden aikana. Puheet Linuxin ylivertaisesta nopeudesta ja vakaudesta voidaan mielestäni unohtaa. Linux on hyvä käyttöjärjestelmä, mutta vielä vuonna 2007 se ei sovellu ainakaan graafiseen käyttöön.

Käteen jäi lopulta Inkscape ja Open Office, joista on versiot olemassa myös Windowsille. Kaipaamaan jään hyvää iTunesin korvaajaa, eli mikäli sellaisen tiedät Windowsille, otan ilomielin vinkkejä vastaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti