lauantai 12. maaliskuuta 2011

Kirjaostoksia kirpputorilta -30 %


Pelastusarmeijan kirpputorit myöntävät kanta-asiakkailleen 30 % alennuksen ostoksesta kuin ostoksesta 11.-15. maaliskuuta välisen ajan. Usein kirjoja Tampereen Puutarhakadun toimipaikasta ostavana hankin reilu vuosi sitten itselleni kanta-asiakaskortin muistaakseni 15 euron hintaan (tarkastin asian, liittymisen hinta oli 5 euroa). Tavallisesti kortilla saa 15 % alennuksen kaikista yli 10 euron ostoksista. Katso netistä lähimmän Pelastusarmeijan kirpputorisi sijainti.

Ehdin käydä perjantaina Puutarhakadun kirpputorilla ja mukaani tarttui jälleen joukko kirjoja. Esittelen hankkimani kirjavanhukset tulevina päivinä pienemmissä nipuissa, jottei postauksesta tule jo sinällään kirjan mittaista tekstiseinää.

Suuri kaskukirja, 1952, Tauno Karilas
"Voltairen luokse saapui kerran kolme mitä ihastuttavinta naista. Vanhus pyysi näitä kohteliaasti istuutumaan ja lausui:
- Tehkää olonne mukavaksi, hyvät naiset. Seisovat kaunottaret ovat sykähdyttäviä, istuvat vielä kauniimpia, mutta makaavista minä pidän eniten."

Kirja on kolmas painos ja aikansa kattavin vitsikirja. Yli 920 sivulle on saatu mahtumaan 3 000 maailmaslta kerättyä kaskua eli anekdoottia eli "lyhyttä tarinantapaista esitystä jonkun elämästä", kuten kirja niin sopivasti asian itse muotoilee. Kaskut on jaettu aiheisiin, joita ovat mm. naiset (yllä), luonteenpiirteet, tiede ja taide, keikarimaisuus, kirkonmenot ja saituus - kirja antaa jokaiselle osansa, joten kaskuihin on helppo suhtautua objektiivisesti hymähdellen, vaikka toki osa huumorista on 60 vuotta painamisen jälkeen jo hieman kuivahtanut.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti