perjantai 18. toukokuuta 2012

Artesaanihistoriaa Loimaalta

Loimaan ammatti- ja aikuisopiston käsi- ja taideteollisuusalan historiikkinäytöksessä 7.-13.5. esiteltiin keramiikkaa, huonekaluja, vaatteita ja tekstiilejä linjan 100-vuotisen historian ajalta. Entisen nahkatehtaan tiloissa järjestetyssä näyttelyssä oli esillä upeaa kotimaista käsityötä ja tarttuihan näyttelystä myös omalle seinälle mukaan mielenkiintoinen, 40-luvun henkeen kuvioitu pöllöaiheinen ja hopeasävyinen tekstiilitaulu.

Huonekaluista rohkeimmin oli modernisoitu tämä empirelepotuoli. Pirteä värinkäyttö sai vanhan huonekalun näyttämään tuoreelta ja suorastaan karamellimaisen raikkaalta. Puuosien väritys jatkui myös verhoilussa, tehden leikkisästä kokonaisuudesta tasapainoisen.

Opiskelijat olivat tehneet näyttelyyn myös reilusti eri vuosikymmenten tyylejä mukailevia sisustustyynyjä. Muhkeista tyynyistä löytyi pari, jotka teki kovasti mieli ottaa mukaan olohuoneen tai pation sohvia piristämään. Kuvassa oleva 60-luvun henkeen kuositettu tyyny maksoi 85 euroa, mikä ei ole alkuunkaan paha hinta kotimaisesta käsityöstä. Eikä etenkään mukavan muhkeasta tyynystä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti